Vuoden näyttelykoira -kilpailun säännöt

Vuoden näyttelykoira -kilpailun säännöt

1. Kilpailuun voivat osallistua koirat, joiden omistajat ovat Kalajoen Koiraharrastajat ry:n jäseniä.

2. Kilpailuaika on kalenterivuosi.

3. Kilpailun voittaa se koira, joka on vuoden aikana saavuttanut viidestä eri osasuorituksesta yhteenlaskettuna korkeimman pistemäärän. Jos useammalla koiralla on sama pistemäärä, voittaa se koira joka on saavuttanut yhdessä näyttelyssä korkeimman pistemäärän. Jos tämänkin jälkeen tilanne on tasan, jaetaan ensimmäinen sija. Kilpailussa huomioidaan tulokset kaikista virallisista koiranäyttelyistä Suomessa ja ulkomailla.

4. Tulokset tulee toimittaa kirjallisena seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä jollekin hallituksen jäsenistä. Ilmoittamattomia tuloksia ei huomioida. Tuloksia ilmoitettaessa tulee tiedoissa selvästi näkyä koiran sekä omistajan tiedot, tiedot näyttelystä eli aika ja paikka, sekä onko kyseessä kansainvälinen, kaikkienrotujen, erikois- vai ryhmänäyttely sekä koirannäyttelyssä saavuttama tulos. Laske myös lopulliset pisteet Vuoden näyttelykoira -kilpailun pistetaulukon mukaisesti laskettuna ilmoittaessasi tiedot.

5. Joka vuosi jaetaan parhaalle koiralle palkinto KKH:n vuosikokouksessa.

6. Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti:


Vuoden näyttelykoira- pistetaulukko
Sijoitus KR/RN KV Erikoisnäyttely
ROP 6 8 10
VSP 5 7 9
PU/PN2 4 6 8
PU/PN3 3 5 7
PU/PN4 2 4 6
RYP 1 5 7
RYP 2 4 6
RYP 3 3 5
RYP 4 2 4
BIS 1 5 7 8
BIS 2 4 6 7
BIS 3 3 5 6
BIS 4 2 4 5
CACIB 4
V-CACIB 3
SERT 3 3 4
V-SERT 2 2 3
NORD-SERT 3
V-NORD-SERT 2
SA 1 1 1
ERI 1 1 1
FI MVA 3
Ulkomainen MVA 3
Pohj/NORD MVA 4
Kans MVA 5
Voittaja-arvot 2
Vuoden näyttelykoira –kilpailun pisteissä otetaan huomioon 5 parasta.
Vuoden näyttelyveteraani-pistetaulukko
Sijoitus KR/RN KV Erikoisnäyttely
ROP-vet 6 8 10
VSP-vet 5 7 9
BIS 1-vet 5 7 8
BIS 2-vet 4 6 7
BIS 3-vet 3 5 6
BIS 4-vet 2 4 5
Veteraani-SERT 2 2 3
SA 1 1 1
ERI 1 1 1
Pohjoismaiden veteraanivoittaja 4
Euroopan veteraanivoittaja 6
Maailman veteraanivoittaja 8
Muut veteraani-tittelit 2
Vuoden veteraani –kilpailuun lasketaan veteraaniluokissa kerätyt pisteet. Sama koira voi
kilpailla Vuoden Näyttelykoira –kilpailussa samoilla pisteillä, kuin muutkin koirat. Pisteissä otetaan huomioon 5 parasta.
Vuoden näyttelyjuniori-pistetaulukko
Sijoitus KR/RN KV Erikoisnäyttely
JUN ERI1 6 8 10
JUN ERI2 4 6 8
JUN ERI3 3 5 7
JUN ERI4 2 4 6
ROP-juniori (näyttelyt joissa kisa järjestetään) 4
VSP-juniori (näyttelyt joissa kisa järjestetään) 2
BIS 1-juniori 5 7 8
BIS 2-juniori 4 6 7
BIS 3-juniori 3 5 6
BIS 4-juniori 2 4 5
Juniori-SERT 2 2 3
SA 1 1 1
Pohjoismaiden juniorivoittaja 4
Euroopan juniorivoittaja 6
Maailman juniorivoittaja 8
Muut juniorivoittaja-tittelit 2
Vuoden juniori –kilpailuun lasketaan junioriluokissa kerätyt pisteet. Sama koira voi
kilpailla Vuoden Näyttelykoira –kilpailussa samoilla pisteillä, kuin muutkin koirat. Pisteissä otetaan huomioon 5 parasta.
Vuoden näyttelypentu-pistetaulukko
Sijoitus
PEK1 4
PEK2 3
PEK3 2
PEK4 1
KP 1
ROP-pentu 4
VSP-pentu 2
RYP 1 pentu 4
RYP 2 pentu 3
RYP 3 pentu 2
RYP 4 pentu 1
BIS 1-pentu 4
BIS 2-pentu 3
BIS 3-pentu 2
BIS 4-pentu 1
Vuoden pentu –kilpailuun lasketaan pentuluokissa kerätyt pisteet. Sama koira voi
kilpailla Vuoden Näyttelykoira –kilpailussa samoilla pisteillä, kuin muutkin koirat. Pisteissä otetaan huomioon 5 parasta.