Dalmatiankoira

Dalmatiankoirien alkuperä on edelleen arvailujen varassa. Vanhat egyptiläiset faaraoiden hautakammioiden kuvitukset, kuten myös kuvitukset 16. ja 18. vuosisadoilta antavat olettaa, että dalmatiankoirarotu olisi parituhatta vuotta vanha. Rodun alkuperämaaksi oletetaan Välimeren alue ja erityisesti nykyisen Kroatian tasavallan alueella sijaitseva Dalmatia. Englantilainen Vero Shaw teki vuonna 1882 ensimmäisen rotumääritelmän, joka sitten oli pohjana vuonna 1890 laaditulle ensimmäiselle viralliselle rotumääritelmälle.

Rodun käyttötarkoitus oli olla vaunu- ja vahtikoira. Aateliset käyttivät dalmatiankoiria lisäämään arvokkuuttaan ja loistoaan. Dalmatialaisen tehtävä oli juosta matkaseurueen vaunujen alla tai vierellä, sekä varoittaa seuruetta maankiertäjistä, että vahtia isäntien omaisuutta pysähdysten aikana. Näin rodusta kehittyi kestävä ja nopea juoksija.

Nykyinen käyttötarkoitus on olla pääasiassa seurakoira. Useimmilla dalmatialaisilla on vielä jäljellä kyky vahtia. Rodulle ominaista on ilmoittaa haukullaan tulijoista, mutta ottaa sitten vieraatkin vastaan ystävällisesti.


Ulkomuodoltaan dalmatiankoira on keskikokoinen, liioittelematon ja terve rakenteeltaan. Dalmatiankoira on selvästi pilkuttunut, voimakas ja lihaksikas koira. Pitkänmatkanjuoksijaksi jalostettuna rotuna dalmatiankoiran on kyettävä juoksemaan pitkiä matkoja huomattavalla nopeudella. Koko vaihtelee 54 cm - 61 cm ja paino n. 24 - 35 kg. Dalmatiankoiralla on lyhyt, kiiltävä ja kova karva. Pohjaväriltään dalmatialaiset ovat puhtaan valkoisia, mustapilkkuisella dalmatiankoiralla on syvän mustat pilkut ja ruskeapilkkuisella koiralla maksanruskeat.

Luonteeltaan dalmatialaiset ovat ystävällisiä, vilkkaita ja eloisia koiria. Niiden luonteeseen ei yleensä kuulu aggressiivisuus, arkuus eikä hermostuneisuus. Näiden ominaisuuksien vuoksi dalmatiankoira on seurakoirana vertaansa vaille omistajalle, joka on valmis antamaan sille liikuntaa ja toimintaa.

Dalmatiankoirien terveys on yleensä hyvä. Sopusuhtaisen ja liioittelemattoman rakenteensa vuoksi niillä on harvoin rakenteellisia sairauksia. Rodun ongelmia ovat perinnöllinen kuurous, uraattikiteet ja taipumus atopiaan ja allergioihin. Dalmatiankoira on tavallisesti pitkäikäinen.
Dalmatiankoira on helppohoitoinen, sen lyhyeen karvaan ei jää lika kiinni, joten pienet liat lähtevät yleensä itsestään. Dalmatialaisella ei välttämättä ole erityistä karvanlähtöaikaa, vaan karvaa lähtee vähän mutta jatkuvasti.
Dalmatiankoira oppii helposti uusia asioita ja siksi sen kanssa voi harrastaa melkein mitä tahansa. Kuitenkin täytyy muistaa, että älykkyydestään huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, dalmatiankoira ei ole niin palveluhalukas kuin esim. palveluskoirarodut, vaikka niillä on oikeus kilpailla palveluskoirakokeissa 1.1.2008 lähtien. Kannustavalla ja kärsivällisellä koulutuksella siitä saa toimivan ja yhteistyöhaluisen harrastuskoiran. Koiranäyttelyt ovat perinteisesti olleet dalmatiankoiraihmisten suosima harrastus ja siksi rotu on ollut näyttelyssä yleensä hyvin edustettuna. Dalmatiankoirien kanssa harrastetaan myös tottelevaisuuskoulutusta, agilityä ja pelastuskoiratoimintaa. Vedätys on suosittu talviurheilulaji. Dalmatialainen sopii hyvin vetokoiraksi, ja aikuinen dalmatialainen nauttiikin kevyehkön taakan vetämisestä.


Teksti:

Dalmis - aina siellä missä sinäkin


Omat koirani

Viivi (Marnellin Exclusive Only) on jo 10,5v. Viivin kanssa on niin paljon tehty, touhuttu ja koettu. Edelleen muistan melkeen kuin eilisen päivän, meidän ensimmäisiä treenejä Kalajoen koirakerhon perustottelevaisuustreeneissä, kun minä kiskoin kaksin käsin narun toisessa päässä ja Viivillä vauhtia toisessa :) Samanlainen kokemus oli myös meidän eka näyttely Vaasassa, ihan kamala. Tällä koiralla vaan oli intoa enemmän kuin mitään muuta ajatusta. Samanlainen hölmö, vähän (noh, aika paljon) adhd-tyyppi, miksi sen olen toisinaan nimennyt, se on vieläkin. Keskittymiskykyä olis saanut harjoitella paaaljon enemmän. Onneksi olemme opettaneet toisillemme paljon näiden vuosien aikana. Kokeneet ja kokeilleet myös monenlaista. Hetkeäkään en antaisi pois vaikka moni oli ensimmäisten vuosien aikana sitä mieltä ettei me pärjätä ja pitäis antaa pois tuollanen koira. Viivin luonne on silti ollut aina ihana, reipas, avoin, kiltti, niin mun mieleen, vaikka melko vallatonkin. Nyt on vaan tullut aika mun opetella tottumaan, että vaikka se oli Viivi joka veti minua lähes kymmenen vuotta narussa, niin nyt mennään sen ehdoilla. Vaikka mun tekis mieli kiireessä vetää niin annetaan vanhuksen viimein nauttia siellä lenkilläki <3

Anselmi (Anse) (Pinavi's benek Anselmi) täyttää kesällä 5v. Minun oma kasvattini, Viivin poika. Onneksi poika on tainnut periä rauhallisuutta ja keskittymiskykyä ainakin vähän enempi isältään. Luonne on myös pojassa, aivan lähes täydellinen. Anse osaa ottaa rennosti ja on melko sylivauva, mutta kun ovet aukeaa vapaalle maalle niin sillon on ilo irti ja energiaa puretaan täysillä. Anselmista onkin saanu sitten kaverin melkeen joka lähtöön, agilityyn, näyttelyihin, hakuun, tokoon.. Melkeen ihan mihin vaan. Ihan niin herkkuperso ei ole kun äitinsä et toisinaan on vaikeampi saada niiltä osin toimimaan, mutta onhan sitten jotain uusia haasteita opettanut puolestaan mullekin. Toivottavasti koetaan yhessä vielä Ansenkin kanssa vuosia uusia juttuja. On nää vaan niin, meneviä ja tekeviä, mun menoon sopivia <3

- Pirjo -